Metsä Groupin sopimusyritykset tarjoavat työpaikkoja osaaville metsäalan ammattilaisille. Tutustu metsäalan yrityksiin ympäri Suomen.
Vuona 1993 perustettu kasvava perheyritys, joka tarjoaa laadukasta puunkorjuupalvelua Vaasan alueella. Tällä hetkellä puunkorjuu tapahtuu neljällä omalla koneketjulla ja kolmella aliurakoitsijalla, sekä yhdellä siirto-autolla. Työllistämme 12 henkilöä kokoaikaisessa työsuhteessa.
ProForit Ab Oy Puutavaran huolinta alihankkijana vuodesta 2020.
Kuljetamme raakapuuta viidellä yhdistelmällä, teollisuuskemikaaleja kahdella yhdistelmällä ja polttoaineita kolmella yhdistelmällä. Päätoimipaikkakunnallamme Kangasniemellä on liikenneasema, joka sijaitsee 13-tien varressa, aivan Kangasniemen keskustan tuntumassa.
Olemme puunkorjuuta ja lavettikuljetuksia tarjoava yritys. Toimialueenamme on pääasiassa Vaala ja ympäristökunnat. Ilmapiiri työpaikalla on nuorekas ja tulostavotteinen. Pyrimme parhaaseen työn jälkeen tilanteessa kuin tilanteessa ja ammattiylpeys on myös iso osa meidän työkulttuuria.
Puunkorjuuta ja metsämaanmuokkausta koulutetun, ammattitaitoisen ja nuorekkaan henkilökunnan tarjoamana. Perheyritys jo kolmannessa sukupolvessa, jonka työkulttuuria kuvastaa työtekijöiden välinen hyvä yhteishenki, sitoutuneisuus ja periksiantamattomuus. Toiminne PECF ja FSC sertifikaattien mukaisesti vahvistaen suomalaisten puuperäisten tuotteiden menekkiä myös kansainvälisillä markkinoilla.
Ng Noggrann hugg Ab är ett skogsmaskins företag som startade upp i Lappfors, Pedersöre år 1994. Vi gör allt från skogshuggning till giljotin arbete. På företaget jobbar för tillfället 9 arbetare. Företagets mål är att växa och bli större i framtiden.
Kuljetusliikkeemme on vahva paikallinen yritys, jolla on pitkä historia puutavarakuljetuksista ja laaja logistiikan palvelutarjonta. Tavoitteenamme on toteuttaa kuljetusratkaisut asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Metsä Group on ollut merkittävä yhteistyökumppani vuodesta 1969 asti. Henkilöstömme on ylpeydenaiheemme ja vahvuutemme.
Aikaisemman sukupolven jälkiä seuraamme puunajossa.
Vi har 2 Skördare och 2 Skotare egen lavettbil samt en underentreprenör.
1952 vuodesta lähtien raakapuun kuljetusta Metsä Groupille jo kolmannessa polvessa kahden auton yhdistelmällä. Lisäksi maarakennusta, traktori- ja kaivinkoneurakointia, hydrauliletkupalvelua hydroscand tuotteilla.
Vårt arbetsområde är i huvudsak Pedersörenejden.
KES-Trans Oy on Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella toimiva kuljetusliike. Käytössämme olevalla monipuolisella kalustolla hoidamme kappale- ja massatavarat koko maassa.
Lähivaara Oy on monipuolinen perheyritys, joka sijaitsee Kuopion Sorsasalossa Pohjois-Savossa. Yritys perustettiin vuonna 1959 Lassi Lähivaaran toimesta, ja se on kasvanut merkittävästi vuosikymmenten aikana.
Virkestranporter sedan 2010 åt Metsä Group i Korsholm och Vasa.
Erittäin laadukkaalla ja innovatiivisella kalustolla kuljetamme puutavaraa Etelä-Pohjanmaan alueella.
VL-Timber on puutavarakuljetuksiin erikoistunut imatralainen yhtiö. Kuljetamme raakapuuta metsistä teollisuuden tarpeisiin pääasiassa sopimusasiakkaillemme.
Entreprenör för avverkning och skogstransport i området Malax -Sideby, Österbotten. Vi har i dagens läge två moto, en Logset 8 HH och en Logset 8H. Vi har jobbat med avverkning sen 1997. Till vårt arbetsteam hör även 7 underentreprenörer, både meku och moto.
Tuomas Roponen Oy on kolmannessa sukupolvessa toimiva kuljetusyritys. Yrityksen toimipaikka sijaitsee Mikkelin haukivuorella.
Koneurakointiyritys, joka tarjoaa mätästyspalvelua, ojan kaivuuta ja muita maan muokkakseen liittyviä konepalveluita. Toimialueena Kanta-Häme ja Pirkanmaa
Olemme Keski-Pohjanmaalta käsin toimiva, pääasiassa raakapuuta kuljettava yritys.
ARM Palvelut Oy kuljettaa raakapuuta 2 yhdistelmällä ja maa-aineksia 3 yhdistelmällä. Kalustoon kuuluu myös kaivinkoneita, pyöräkoneita, traktoreita ja vaihtolava-auto.
Olemme Sonkajärveläinen vuonna 1970 perustettu perheyritys, joka tarjoaa laadukkaita puunkorjuupalveluita Pohjois-Savon alueella. Pääyhteistyökumppanina on toiminut Metsä Group jo vuodesta 1988 lähtien. Kunnia-asiamme on huolehtia metsänomistajien metsistä parhaalla ammattitaidolla.
Olemme vuonna 2007 perustettu metsäalan perheyritys. Yrityksemme kotipaikka sijaitsee Hollolassa. Yrityksemme tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Uusimaan alueella. V. Penttinen Oy työllistää 16 metsäalan ammattilaista. Tällä hetkellä puunkorjuun palveluita tuotetaan 6 omalla koneketjulla ja lisäksi työllistämme 3 aliurakoitsijaa. Yrityksemme palveluksessa on kaikenikäisiä työntekijöitä. Panostamme työntekijöidemme osaamisen kehittämiseen ja toimimmekin eri metsäalan koulutustoimijoiden kanssa […]
Vuonna 1998 perustettu puunkuljetuksen autokuljetuksiin erikoistunut yritys toisessa sukupolvessa. Kuljetamme Etelä-Savon maakunnissa puita pääsääntöisesti Metsä Groupin laitoksille ja terminaaleihin nykyaikaisella uudehkolla kalustolla. Työlistämme tällä hetkellä kaikkiaan 12 henkilöä ja meillä on nuorekas ja vastuullinen työyhteisö. Tavoitteemme on aina tarjota vastuullista ja tehokasta kuljetuspalvelua laadusta tinkimättä.
Olemme perheyritys, joka työllistää tänä päivänä noin 40 henkilöä. Tarjoamme metsäkoneurakointia sekä puutavaran kuljetusta. Perheyrityksellämme on pitkät perinteet: ensimmäiset metsätyöt tehtiin jo 70-luvun puolivälissä. Olemme vakaa, kasvava ja nykyaikainen metsäalan yritys. Yrityksessämme tärkeä voimavara on avoin ja rehellinen työilmapiiri. Emme usko liikaan hierarkiaan. Tarjoamme työntekijöillemme modernit puitteet metsäalalla työskentelyyn. Kalustomme on uutta ja hyödynnämme nykyaikaisia […]
Olemme vuonna 1982 perustettu perheyritys Konnevedeltä ja tarjoamme laadukkaita puunkorjuupalveluja. Pitkäaikaisen kokemuksen ja ammattitaitoisen henkilöstön ansiosta olemme vakiinnuttaneet asemamme luotettavana ja vastuullisena toimijana.
Olemme Keiteleläinen yritys, joka toimii Pohjois-Savon länsireunalla. Teemme puunkorjuun lisäksi maanmuokkauksia ja lavettikuljetuksia. Työllistämme reilut 30 alan ammattilaista sekä teemme yhteistyötä muiden korjuuyritysten kanssa. Käytössämme on puunkorjuussa uudehko Ponssen kalusto.
Toimimme metsässä neljällä ketjulla, yhdellä combikoneella ja yhdellä kaivinkoneella. Käytössä on myös kaksi siirto-autoa.
Papinaho Oy on jo vuonna 1955 perustettu monipuolisia kuljetuspalveluita tarjoava perheyritys. Papinaho Oy:n päätoimiala on puutavaran ja energiapuun kuljetukset läntisen Keski-Suomen alueella. Tällä hetkellä puunkuljetuspalveluita tuotetaan 12 ajoneuvoyhdistelmällä. Yrityksen ammattiylpeä joukko koostuu tällä hetkellä noin 25 kuljetusalan ammattilaisesta. Huumori on iso osa arkea, mutta työ tehdään tosissaan – laadusta tinkimättä ja ympäristöasiat huomioiden.
Yrityksemme on 60 v vanha perheyritys ja toimimme Rovaniemen ympäristössä. Haluamme työntekijöiden viihtyvän meillä, ja siksi pyrimme mahdollistamaan erilaiset tavat tehdä työtä. Työssä kehittyminen on meille tärkeää, uutta tulee koko ajan ja sen omaksuminen on keskiössä työssämme. Pyrimme saavuttamaan meille asetetut tavoitteet ja siksi toivomme myös työntekijöiltämme tavoitteellisuutta. Haluamme tehdä työmme laatu edellä. Koska olemme perheyritys, ilmapiirimme on myös rento ja maanläheinen.
Suoritamme puutavaran kuljetusta pääsääntöisesti Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella useilla yksiköillä. Panostamme luotettavaan ja laadukkaaseen palveluun. Metsä Groupin kanssa yhteistyötä on tehty yhtiömme alkuajoilta 60 luvun puolivälistä lähtien.
Veljekset Hokkanen Oy on 30-vuotias metsäkoneyritys, joka toimii Etelä-Savossa Kangasniemellä, Mikkelissä, Pieksämäellä sekä osassa Hirvensalmea. Käytössämme on nykyaikaista puunkorjuu- ja maanmuokkauksen kalustoa sekä lauttakalustoa Puulan saaripuunkorjuuta varten. Toimintamme perustuu vastuullisuuteen ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Asiakkaitamme ovat UPM Metsä ja Metsä Group. Tarjoamme heille puunkorjuuta, joka sisältää suunnittelun ja toteutuksen sekä maanmuokkauksen.
Ylijoki Metsäenergia Oy on suomalainen yritys, joka erikoistuu metsäenergian tuotantoon ja jakeluun. Toimintamme ytimessä ovat haketuspalvelut ja biopolttoaineiden kuljetukset, joita tarjoamme energiateollisuudelle, mekaaniselle metsäteollisuudelle ja kierrätyslaitoksille.
Työllistämme 70 ammattitaitoista työntekijää, jotka ovat sitoutuneita tarjoamaan asiakkaillemme korkealaatuista ja ympäristöystävällistä palvelua. Yrityksemme arvot perustuvat kestävään kehitykseen, luotettavuuteen ja jatkuvaan parantamiseen.
Metsä Hallio Oy tuottaa puunkorjuu- sekä metsänhoitopalveluita kokonaisvaltaisesti Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnissa sekä välillisesti myös ympäri Suomea. Perheyrityksen kotipaikka nykyaikaisine toimitiloineen sijaitsee Raumalla. Meille metsänomistajan omaisuudesta huolehtiminen on kunnia asia. Yrityksemme työllistää osaavia ja ammattitaitoisia kuljettajia, toimihenkilöitä sekä osayrittäjiä. Pyrimme olemaan vahva ja luotettava sekä kasvuhaluinen kumppani.
Yhteistyö Metsä Groupin kanssa on alkanut jo 1990-luvun lopulla ja sukupolvenvaihdoksen myötä Metsärahti Kivimäki Oy on kuljettanut puutavaraa vuodesta 2006 lähtien. Toimimme Satakunnan alueella neljän yhdistelmän voimin. Toimintamme perustuu luotettavuuteen, joustavuuteen ja asiakkaan tarpeiden täyttämiseen.
Heinäveden Koneurakointi tuottaa metsäkoneurakointia, maanmuokkausta ja raskaankaluston huoltoa ammattitaidolla ja joustavasti Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella. Käytössä nykyaikainen ja moderni kalusto. Toiminta on jatkunut jo miltei 60 vuotta ja mukaan on kasvamassa jo 4 sukupolvi. Se kertoo pitkäjänteisestä työstä metsän ja luonnon hyväksi.
Koneurakointi Jameko Oy on vuonna 2000 perustettu kolmen veljeksen omistama perheyritys Janakkalan Tervakoskelta. Jameko tarjoaa koneellista puunkorjuuta sekä metsämaan muokkauspalveluita kattavasti pääosin Kanta-Hämeen alueella.
Sekera Oy on erikoistunut metsäenergian urakointiin. Yritys on perustettu vuonna 2011 ja toimimme pääosin Itä-Suomen alueella.
Hakkuuhaukat Oy on vuonna 2009 perustettu koneellista puunkorjuuta harjoittava perheyritys. Kokemusta puunkorjuusta ja yhteystyöstä Metsä Groupin kanssa perheellämme on jo yli 40 vuoden ajalta.
Metsäpalvelu Hiekkala Oy on vuonna 1978 perustettu metsäalan yritys. Metsä Groupin kanssa yhteistyössä olemme toimineet jo lähes 40 vuoden ajan. Toimiva konekanta ja ammattitaitoinen, kokenut henkilökunta takaavat työn laadun.
Suupohjan Konehakkuu Oy toimii Suupohjan alueella Etelä-Pohjanmaalla, ja on tehnyt metsäkoneurakointia vuodesta 1988. Yritys toimii Metsä Groupin alueurakoitsijana. Palveluja täydentävät alihankintayritykset, joissa on kolme motoketjua. Suupohjan Konehakkuulla on vakituisessa, kokoaikaisessa työsuhteessa 9-10 henkilöä.
Urakoimme yhdellä korjuuketjulla Etelä-Savon metsissä. Koneet pyörivät pääasiassa kahdessa vuorossa.
Mantsinen Group Ltd Oy on kansainvälinen perheyritys, jolla on vahvat paikalliset pohjoiskarjalaiset juuret. Toimintamme jakautuu kahteen eri liiketoimintayksikköön: materiaalinkäsittelykoneiden ja työlaitteiden valmistukseen sekä logistiikkapalveluihin.
Mantsinen Group Ltd Oy on kansainvälinen perheyritys, jolla on vahvat paikalliset pohjoiskarjalaiset juuret. Toimintamme jakautuu kahteen eri liiketoimintayksikköön: materiaalinkäsittelykoneiden ja työlaitteiden valmistukseen sekä logistiikkapalveluihin.
Kuljetamme puutavaraa Närpiön ja Kristiinankaupungin alueelta kolmella yhdistelmällä. Olemme perheyritys, joka on toiminut vuodesta 1957. Yhteistyömme Metsä Groupin kanssa alkoi jo 1960-luvun lopussa. Pidämme kalustot aina siistinä ja vaihdamme kalustot säännöllisesti.
Pohjaset-konserni on 68-vuotias, kasvava perheyritys, jossa kokonaisuudessaan työskentelee yli 150 henkilöä. Konsernin toiminta-alue kattaa suuren osan Suomesta ja Pohjois-Ruotsin. Toimipisteemme sijaitsevat Keminmaassa, Kemissä, Torniossa, Oulussa, Rovaniemellä, Kemijärvellä, Kolarissa ja Ruotsin Bodenissa.
Viljo Vehviläinen Oy on hankasalmelainen perheyritys. Olemme tehneet Metsä Groupin kanssa yhteistyötä vuodesta 1973.
Kuljetus Rekar Oy on Evijärvellä toimiva puunkuljetusyritys. Yhteistyömme Metsä Groupin on alkanut 1970- luvulla. Yrityksessä työskentelee vakituisesti kolme työntekijää ja yrityksellä on kaksi puutavarayhdistelmää. Tärkeitä arvoja työssämme ovat muun muassa vastuullisuus, toiminnan suunnitelmallisuus ja kannattavuus sekä asiakastyytyväisyys. Työnantajina meille on tärkeää, että työntekijät viihtyisivät ja kokisivat työilmapiirin hyvänä.
Metsäpalvelu Pelttari Oy on paikallinen, laadukasta työnjälkeä arvostava perheyritys.
Metsäkone Pirinen Oy on vuonna 1998 perustettu puunkorjuupalveluja tuottava yritys. Konekalustomme koostuu viidesta korjuuketjusta John Deeren ja Ponssen metsäkoneita. Yrityksemme tavoitteena on tuottaa parasta laatua ja asiakaskokemusta puunkorjuussa alueellamme.
Metsäkone Jauhiaiset Oy tarjoaa puunkorjuupalvelua laadukkaasti nykyaikaisella kalustolla. Henkilöstömme on ammattitaitoista. Toimimme pääasiassa Ylä-Savon alueella.
Kuljetus Timo Salo Oy on nastolalainen kuljetusliike, joka kuljettaa turvallisesti ja luotettavasti pitkien perinteiden velvoittamana. Ajamme raakapuuta sekä hoidamme elementti- ja erikoiskuljetukset. Meillä on monipuolinen kalusto ja osaava henkilöstö. Huolehdimme sekä henkilökunnasta että kalustosta. Pidämme minkä lupaamme.
Wattiway Oy on kasvava ja kehittyvä vuonna 2012 perustettu yritys, joka tarjoaa monipuolisia palveluitaan erityisesti Länsi-Suomen alueella. Kaikkea toimintaa ohjaa tavoite tuottaa luotettavaa, laadukasta ja joustavaa palvelua. Henkilökunta on ammatillisesti pätevää ja sitä koulutetaan koko ajan tarpeen mukaan.
Metsäkuljetus Kurula ky on perinteikäs perheyritys, jonka juuret yltävät 60-luvulle. Tarjoamme puunkorjuuta nykyaikaisella kalustolla ja puutavaran jatkokuljetusta.
Orpe Kuljetus kuljettaa raakapuuta pääosin Kaakon kulmalla ja Päijät-Hämeessä. Yrityksellä on 15 autoa, ja kuljettajakaarti koostuu miehistä ja naisista. Vanhempi väki eläköityy, ja tilalle tarvitaan uusia kuljettajia.
Yrityksen toimialana on koneellinen puunkorjuu Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Käytössämme on Ponssen metsäkoneet. Arvostamme vahvaa osaamista niin metsäkoneiden käytöstä kuin niiden huollosta.
Yhteistyötä Metsä Groupin kanssa vuodesta 1964.
Veljekset Hannonen Oy toimii Keski-Karjalan alueella kuljettaen raakapuuta metsästä tehtaille. Toimipaikkamme sijaitsee Kiteen Tolosenmäessä, jossa puutavara-autojen huolto- ja pesuhalli sekä puuterminaali ovat. Nykyaikaisen ja toimivan kaluston avulla pyrimme hyvään toimitusvarmuuteen ja tehokkuuteen, turvallisuutta unohtamatta.
Metsä Majoinen Oy on koneelliseen puunkorjuuseen keskittynyt yritys Pohjois-Karjalasta Rääkkylästä. Toimimme Keski-Karjalan alueella 19 metsäalan ammattilaisen voimin. Yrityksemme juuret juontavat jo yli neljän vuosikymmenen taakse.
Tarkkala Kuljetus Oy on vuonna 1951 perustettu perheyhtiö, joka tarjoaa luotettavia logistiikkapalveluja metsä- ja energiateollisuudelle. Vakaa, vastuullinen ja tulevaisuuteen suuntautunut Tarkkala toimii nykyään kolmannessa sukupolvessa.