Raukone Oy on perustettu vuonna 2011. Lapissa sijaitseva yritys tarjoaa puutavara- ja rahtikuljetuksia. Puutavaraa he kuljettavat Etelä-Lapissa ja rahtia koko Suomessa.
Raukone Oy:n yrittäjä Timo Rantamaula kuvaa yrityksen ilmapiiriä mukavaksi. Työyhteisö on nuorekas keski-iän ollessa 40. Yhteishenki on hänen mukaansa hyvä ja humoristinen. Työpaikalla on viihtyisää, eikä huumoria unohdeta kovassakaan paikassa.
Rantamaula arvostaa työntekijöissä erityisesti oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta. Työ on hyvin itsenäistä ja työntekijöillä on hallussaan arvokkaat koneet. Myös joustavuus ja halu oppia uutta ovat hänen mielestään tärkeitä ominaisuuksia kuljettajan työssä. Alan luonteeseen kuuluu, ettei kaikkeen voida vaikuttaa. Esimerkiksi luonnon olosuhteet vaikuttavat työhön. Silloin tarvitaan joustavuutta molemminpuolin.
“Työyhteisömme on nuorekas, keski-ikä n. 40 vuotta. Meillä on hyvä yhteishenki, missä huumoria ei unohdeta!”