Metsäkonepalvelu Oy
Metsäkonepalvelu Oy
MKP on vuonna 1970 perustettu yritys. Tarjoamme koneellisia puunkorjuupalveluita teollisille asiakkaillemme. Liiketoimintamme perurstuu pitkäaikasiin ja laajavastuisiin urakointisopimuksiin.
Emme osta, myy tai välitä puuta. Tehtävämme on varmistaa, että asiakkamme saavat tarvitsemansa puuraaka-aineen kestävästi, kustannustehokkaasti ja ajallaan. Nyt ja tulevaisuudessa.
Tehtävässä menestykseämme ylläpidämme omaa suorituskykyämme sekä pyrimme varmistamaan jatkuvuuden.
Suorituskyky tarkoittaa meille työturvallisuutta ja -hyvinvointia, henkilöstön osaamista sekä alan viimeisimmän teknologian hyödyntämistä.
Jatkuvuuden varmistaminen on meille ympäristön ja metsäluonnon kunnioittamista sekä metsänomistajien arvostamista.
Palvelun porukkaan kuuluu tänä päivänä yli 220 metsäalan ammattilaista joista valtaosa metsäkoneenkuljettajia. Jokaisella työntekijällämme on nimetty lähiesihenkilö joka johtaa omaa tiimiään.
" MKP:lla on pitkä historia alalla. Ovat onnistuneet yhtäaikaa kasvamaan ja uudistumaan, mutta silti pitämään perinteistä ja juuristaan kiinni. Reipas tekemisen meininki! " -asiakaspalaute.
Sijainti:
Keski-Suomi,
Jämsä
Toiminta-alue:
MG Jyväskylän piiri: Jämsä, Kuhmoinen, Korpilahti, Luhanka, Joutsa.
Y-tunnus:
0152784-0
Yhteystiedot:
Teemu Tolppa
toimitusjohtaja
0405300920
teemu.tolppa@mkp.fi
Ville Mäkinen
operaatioesihenkilö / korjuu, Keski-Suomi
0407599326
ville.makinen@mkp.fi