Sopisiko työ metsäalalla minulle?


Työ metsäalalla sopii monenlaisille ihmisille iästä, sukupuolesta ja taustasta riippumatta. Metsäalaan, kuten moniin muihinkin aloihin liittyy kuitenkin olettamuksia, jotka eivät välttämättä pidäkään paikkaansa. Ovatko metsäalan työt yksinäistä puurtamista ja olemattomia ihmiskontakteja, vai sittenkin jotain muuta? Jututimme Metsä-Multia Oy:n yrittäjäveljeksiä Kai ja Aki Laajaa, metsässä törmäsimme myös metsäkoneen kuljettajaan käytännön työn touhussa.

Metsäalan työ on itsenäistä mutta vastuullista

Metsäkoneen kopissa on kyettävä toimimaan itsenäisesti, sillä työkaverit ovat usein kaukana, jopa kymmenien kilometrien päässä. Lisäksi allasi on arvokas kone, josta on pidettävä hyvää huolta, ja jota on osattava käsitellä erilaisissa maastoissa ja keleissä. Työmaalla tehtävänäsi on pyrkiä tekemään parhaita mahdollisia päätöksiä niin metsäluonnon, metsänomistajan kuin tehokkaan puunkorjauksenkin näkökulmasta, olosuhteista riippumatta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata heti, vaan työn parhaita puolia on se, että vuosien jälkeenkin pääset oppimaan koko ajan uutta.

Työssä tarvitaan myös sosiaalisia taitoja

Toisin kuin monesti oletetaan, työ metsäalalla vaatii myös taitoa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hakkuukoneen kuljettajan työhön kuuluu esimerkiksi erilaisten metsänomistajien kanssa asiointi. Heidän toiveitaan on osattava kuunnella ja kunnioittaa. Myös erilaiset sidosryhmät sekä omat työkaverit ovat tärkeä osa työtä.

Työ metsäalalla sisältää esimerkiksi harvennushakkuita

Millaiset ominaisuudet tukevat onnistumista metsäalan töissä?

Sosiaalisten taitojen lisäksi ongelmanratkaisukyky nousee esiin kaikkien haastateltavien ensimmäisissä lauseissa. Koska työ on itsenäistä, apua ei välttämättä ole heti saatavilla. Silloin ei passaa lamaantua, vaan on lähdettävä toimimaan ja ratkomaan pulmaa itsenäisesti.

Toisin kuin moni saattaa ajatella, ala ei kuitenkaan vaadi esimerkiksi erityistä fyysistä suorituskykyä. Kuka tahansa koosta ja sukupuolesta riippumatta voi pärjätä metsäalan töissä.

Koska työtä tehdään pääosin metsässä, tulee toki viihtyä metsäluonnossa. Myös taustasta erilaisten koneiden, autojen tai mopojen rassailun parissa voi olla hyötyä, mainitsevat Kai ja Aki, mutta se ei ole välttämätöntä. Kaiken voi oppia.

Työhön metsäalalla kuuluu myös puiden ajaminen ja pinoaminen

Kuinka löytää metsäalan työpaikka tai päästä alalle?

Työ tekijäänsä opettaa, mutta Metsä-Multialaiset ovat yhtä mieltä siitä, että pohjakoulutus alalle tarvitaan. Opintojen aikana on tärkeää osoittaa olevansa halukas oppimaan ja kehittymään, ja mahdollisuuksien mukaan luoda jo kontakteja alan yrityksiin. Kehityskelpoisille tekijöille löytyy parhaiten töitä, vaikkei vielä kaikkea osaisikaan. Asenne ratkaisee paljon!

Panosta työhakemukseen

Kysyttäessä kuinka löytää työpaikka metsäalalta, Kai Laaja peräänkuuluttaa työhakemukseen panostamista ja erottautumista. Jo sillä, että toimittaa sekä työhakemuksen että CV:n, ohittaa osan hakijoista, mutta motivaatio näkyy siinä että on tehnyt töitä ja nähnyt vaivaa hyvän hakemuksen eteen. Tutustu yritykseen ja työpaikkaan, ja kerro rohkeasti miksi olisit sopiva valinta tehtävään. Ota vinkkiä tästä artikkelista, ja kerro esimerkiksi toimintatavoistasi sosiaalisissa tai ongelmanratkaisua vaativissa tilanteissa!

Psst. Käy lukemassa myös Metsä-Multia Oy:n yritysesittely täältä!

Takaisin ylös