Teksti: Maria Latokartano, Kuvat: Sini Pirnes. Juttu on julkaistu Viesti-lehden numerossa 4/2025
Iin Metsätyö on neljässä vuosikymmenessä kasvanut yhden miehen unelmasta 40 henkeä työllistäväksi toimijaksi.
Vuonna 1975 iiläinen raskaskoneasentaja Heikki Paakkola hankki ensimmäisen metsäkoneensa, sinisen Ford Tegin. ”Isä oli aina haaveillut laittavansa oman yrityksen. ’Teekillä’ hän ryhtyi ajamaan puuta Rauma-Repolalle”, Heikki Paakkolan poika Janne Paakkola kertoo.
Pian Heikki hankki myös Vammas-merkkisen kaivin koneen, jolla hän kaivoi kesät metsäojia, ja hetkeä myöhemmin yritys palkkasi ensimmäisen työntekijänsä. ”Hän oli Heikin veli Visa, joka on edelleen mukana toiminnassa.” Vuonna 1991 yritykseen hankittiin ensimmäinen Ponssen metsäkone. Kymmenen vuotta myöhemmin Janne Paakkola tuli yritykseen osakkaaksi, ja yhtiö muoto muuttui osakeyhtiöksi. Pari vuotta myöhemmin ostettiin ensimmäiset puutavara-autot. ”Olemme kasvaneet tasaisesti, mutta kasvu on ollut luontaista, ja tapahtunut kysynnän mukaan, ei itsetarkoitus”, Janne Paakkola kertoo.

Maaliskuussa Paakkolan perhettä kohtasi suru, kun
yrityksen perustaja Heikki Paakkola menehtyi. Elokuussa
Janne ja Tuomas Paakkola halusivat kunnioittaa isä-Heikin
muistoa teettämällä uuteen puuautoon teippauksen.
Teippauksessa Heikki Paakkola on kotimaisemassaan, ja
taustalla olevalla sillalla ajaa Heikin ensimmäinen puuauto.
Vuonna 2015 Heikki Paakkola sairastui vakavasti ja yrityksen sukupolven vaihdos viimeisteltiin seuraavana vuonna. Jannen veli Tuomas Paakkola tuli toimintaan mukaan yhtiökumppaniksi. ”Aika oli sopiva. Tuomas oli käynyt koulut ja armeijan, ja valmis ottamaanroolia yrityksessä.”
Nykyään Iin Metsätyö työllistää noin 40 kuljettajaa. Hakkuukoneita ja ajokoneita on molempia kahdeksan. Lisäksi yrityksellä on kaksi kaivinkonetta, joita käytetään maanmuokkauksiin, viisi puuautoa ja kaksi koneiden siirtoihin tarvittavaa ritiläautoa. Kaluston ja huoltojen tukikohtana toimii Iin keskustassa sijaitseva konehalli.
Kalustoa uusitaan säännöllisesti. Harvesteri vaihdetaan noin 15 000 tunnin jälkeen ja ajokone 20 000 tunnin välein, eli keskimäärin 5–6 vuoden välein. Koneilla on vakiokuljettajat, joiden mielipiteitä kuunnellaan kalusto hankinnoissa. ”Se tekee työstä mielekkäämpää ja sitouttaa porukkaa”, Paakkola sanoo. Paakkola ei tunnustaudu merkki
uskolliseksi, vaikka Ponsseja onkin 16 koneesta 13. ”Ehkä pieni taipumus siihen suuntaan on jäänyt, kun ensimmäiset 20 vuotta mentiin pelkillä Ponsseilla”, hän naurahtaa.
Paakkola kertoo seuraavansa tiiviisti metsäalan kehitystä. Esimerkiksi ympäristötehokkuuteen satsataan. ”Seuraamme puuautojemme polttoaineen kulutusta ja koulutamme kuljettajiamme taloudelliseen ajotapaan. Meillä on käytössä palkkiojärjestelmä, joka tukee säästävää ja tehokasta ajotapaa”, hän kertoo.
Iin Metsätyön henkilöstö osallistuu säännöllisesti alan koulutuksiin. Viimeksi Metsä Groupin järjestämässä koulutuksessa perehdyttiin sähkölinjaturvallisuuteen.
”Tämän kaltaiset koulutukset ovat todella tärkeitä, sillä sähkölinja ja tieturvallisuuden merkitys kasvaa kokoajan.”
Yrityksen liikevaihdosta suurin osa muodostuu metsäkoneurakoinnista, mutta myös puutavaran kuljetukset ja maanmuokkaukset ovat tärkeä osa toimintaa.

Iin Metsätyö Oy
TOIMINTA ALKOI vuonna 1975.
Heikki Paakkola Ky perustettiin
vuonna 1981 ja Iin Metsätyö Oy
vuonna 2001.
LIIKEVAIHTO 6 miljoonaa euroa.
KOTIPAIKKA Ii
OMISTAJAT Janne ja Tuomas Paakkola
HENKILÖSTÖÄ noin 40
TOIMINTA-ALUE Pohjois-Pohjanmaa,
Etelä-Lappi, Koillismaa
VUOSITTAINEN TOIMITUSMÄÄRÄ
Metsä Groupille: noin 240 000
kuutiometriä
Muun toiminnan ohella Iin Metsätyö on vuodesta 2008 alkaen ostanut metsätiloja. Ne toimivat sijoituksena ja tarjoavat kuljettajille työmahdollisuuksia hiljaisempina aikoina.
”Jo isoisä tapasi sanoa, että metsää kannattaa ostaa aina, kun voi”, Paakkola sanoo.
Vuosittain Paakkola tekee tarjouksen noin 5–10 metsätilasta. ”Kiinnostavia ovat riittävän kokoiset ja puustoltaan monipuoliset palstat, jotka sijaitsevat sopivalla maantieteellisellä
etäisyydellä.”
Metsäkoneyrityksissä eletään tällä hetkellä yleisesti ottaen epävarmaa aikaa, Paakkola arvioi. Ukrainan sota, Yhdysvaltain tullipolitiikka ja heikot sellumarkkinat heijastuvat kysyntään. ”Tähän alaan kuuluu se, että keväällä koneet seisahtavat hetkeksi. Siksi toivoisi, että syksyllä painettaisiin täyttä höyryä.” Kymmenien vuosien kokemuksella
Paakkola kuitenkin tietää, että suvanto vaiheita silloin tällöin tulee eteen, ja että
niistä on aina noustu. ”Kun nousu alkaa, meillä ollaan valmiina. Kalusto on kunnossa ja miehet iskussa.”
Iin Metsätyö toimittaa Metsä Groupille vuosittain noin 240 000 kuutiota puuta. Pitkään jatkuneesta yhteistyöstä Paakkolalla on vain myönteistä sanottavaa. ”Monista työn kautta tulleista tuttavista on tullut ystäviä. On tunne, että minuun luotetaan ja minä luotan työnantajaan.”