Kalajoella sijaitseva Pahama Oy on toiminut nykyisessä muodossaan vuodesta 2021. Yrityksen juuret kantavat vuoteen 1994. Pahama Oy tarjoaa pääpalvelunaan puunkorjuuta. Puunkorjuun lisäksi yritys tarjoaa energiapuunkorjuuta, pyöreän puun maantiekuljetusta sekä kaivinkonepalvelua Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa.
Pahama Oy:ssa työskentelee tällä hetkellä 35 metsäkoneen- ja kaksi puutavara-autonkuljettajaa. Yrittäjä Timo Mannila kertoo, että työporukan yhteishenki on hyvä. Hänen arvionsa mukaan hyvä yhteishenki on tulosta henkilökemioista ja vastavuoroisuudesta. Yrittäjät keskustelevat kuljettajien kanssa sekä kuuntelevat ja toteuttavat toiveita parhaansa mukaan. Mannilan mielestä on tärkeää, että kuljettajat tietävät ja kokevat, että heitä arvostetaan. Ilman heitä yritys ei toimisi!
Mannilan mukaan työntekijän hyviä ominaisuuksia ovat ahkeruus, oma-aloitteisuus ja luotettavuus. Tänä päivänä metsässä työskentelyssä vaaditaan hänen mukaansa myös tehokkuutta ja tuottavuutta. Mannila arvostaa hyvää työmoraalia sekä halua oppia uutta ja kehittyä entistä paremmaksi omassa työssään. Myös kunnianhimo ja arvostus työtä ja metsää kohtaan on hänestä tärkeää.
“Näissä töissä saa olla puhtaassa luonnossa ja toimia hyvinkin vapaasti sillon, kun homma pelaa. Tässä ei sellaista kyttäystä tai niskassa hengittämistä ole, vapaasti saa elellä ja toimia. Onhan se tuolla raikkaassa metsässä myös erilaista olla kuin jossain sisätiloissa, vaikka kopissa istutaankin. Yksikään päivä ei ole samanlainen! Kuljettajana saa toimia huipputeknologian kanssa, sillä nykypäivän metsäkoneet ovat todella hienoja.”