Kuljetus Sampo Puurunen Oy

Kuljetus Sampo Puurunen Oy kuljettaa puutavaraa hakkuualueilta sahoille ja tehtaille Pohjois-Suomessa. Pudasjärvellä sijaitseva yritys on perustettu vuonna 1993. Tänä päivänä yritys työllistää 11 puutavara-autonkuljettajaa.

Pohjois-Pohjanmaa, Pudasjärvi 11

Asiallinen ja hyvä ilmapiiri

Yrittäjä Sampo Puurunen kuvaa yrityksessä vallitsevaa yhteishenkeä hyväksi ja asialliseksi. Hänen arvionsa mukaan työyhteisössä ollaan hyviä työkavereita, vaikka vapaa-ajalla aikaa ei vietetä yhdessä. Työkavereina työyhteisö toimii hyvin ja pikkujoulujakin juhlitaan.

Puurunen arvioi, että työpaikalla viihtymiseen vaikuttavat asioiden toimivuus ja joustavuus. Kuljettajille maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka aina ajallaan, mikä Puurusen mielestä pitäisi olla itsestäänselvyys ihan jokaisessa työpaikassa. Tekijöiden toiveita kuunnellaan. Kun joku tarvitsee töistä vapaata omien menojen vuoksi, se pyritään järjestämään. Molemminpuolinen joustavuus vaikuttaa työpaikalla viihtymiseen ja työntekijät pitävät työstään. Puurunen kuvaa työntekijöitään hyviksi henkilöiksi, joihin on todella tyytyväinen. “Näiden kanssa olen oppinut elämään”, hän lisää.

Työntekijässä arvostetaan luotettavuutta

Puurunen kertoo arvostavansa sellaisia työntekijöitä, millaisia hänellä jo on. Kuvaavin sana on luotettavuus. Hän arvostaa sitä, että työntekijät tulevat töihin silloin kun kuuluukin ja ilmoittavat, jos ovat tulleet kipeiksi. Luottamus perustuu hänen mielestään yksinkertaisiin asioihin. Hänen työntekijänsä tekevät työt tunnollisesti ja luotettavasti, eivätkä epäile kysyä tai soittaa, kun jotain tulee. Tilanteet pohditaan yhdessä läpi ja sovitaan, miten niiden kanssa edetään.

Sampo Puurusen terveiset hakijoille:

“Tervetuloa puunajon maailmaan. Ne jotka tähän soveltuvat, myös tykästyvät. Senkin ymmärrän, jos käy kokeilemassa ja hoksaa, että ei tämä ollutkaan minua varten. Työajat on sellaisia, että ei ne kaikille sovi. Meillä ajetaan puutavara-autoja ma-la. Yhdelle kuskille se tarkoittaa tälle välille neljää n. 10-12 tunnin ajopäivää. Tämä on oma maailmansa. Mutta ne, jotka soveltuvat, varmasti tykästyvät ja myös pärjäävät. Tervetuloa!”

Takaisin ylös