Minkälaisia naisia puutavara-auton ratin takana yleensä työskentelee ja mikä heitä yhdistää?
Tuntemani naispuutavara-autonkuljettajat ovat luonteeltaan positiivisen elämänasenteen omaavia, maanläheisiä, kovan työmoraalin omaavia, tunnollisia ja rohkeita oman tien kulkijoita.

Heiltä löytyy juuri sitä taistelutahtoa, periksiantamattomuutta ja sinnikkyyttä, mitä puunajossa toisinaan tarvitaan. Eivätkä he pelkää sotkea vaatteitaan tai liata käsiään, mitä tässä työssä joutuu tekemään.
Yhdistävimmät asiat lienevät kaikilla rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan – sekä intressi tehdä itsenäistä työtä luonnon keskellä. Kaikilla heillä on palo puunajoon. Osalla palo on ollut jo pienestä pitäen, tullut verenperintönä isältä tai veljeltä. Osalle unelma tehdä tätä työtä on tullut myöhemmin jotakin muuta kautta.
Nämä naiset eivät mene sieltä, mistä aita on matalin. He pitävät haasteellisesta, itseään kehittävästä työstä, jossa kokee ainutlaatuisia onnistumisen tunteita, mitä ei monessa työssä koe. He nauttivat työstään, arvostavat sitä ja ennen kaikkea ovat ylpeitä ammatistaan.
Usein puutavara-autoa työkseen ajavat naiset eivät osaa kuvitella itseään ns. tavalliseen työpaikkaan, koska monikaan työ ei vedä vertoja puunajolle.
Puutavara-autonkuljettajan työ ei ole tavallisimmasta päästä naisten ammatiksi. Siitä huolimatta ihan tavalliset naiset sitä tekevät. Nainen siellä puuauton ratin takana on jonkun sisko, tytär, puoliso, äiti tai vaikka mummo. Ammattisi ei määrittele sinua ihmisenä, vaikka oletkin miesvaltaisella alalla.
Nainen, joka ajaa työkseen puutavara-autoa, harrastaa vapaa-ajallaan aivan tavallisia juttuja, kuten vaikkapa leipomista, kutomista, kuntoilemista, kesällä marjastamista, tykkää myös välillä laittautua, käydä shoppailemassa jne.
Tuntemattoman ihmisen arvatessa ammattiani, ensimmäinen arvaus on yleensä ollut lähihoitaja tai sairaanhoitaja. Kyllähän yllätys on aina melkoinen, kun se lähihoitajan näköinen tai oloinen nainen paljastuukin puutavara-auton kuljettajaksi.
Onneksi puita ei ajeta ulkonäöllä tai olemuksella. Tässä ammatissa on edelleenkin kyse kaikista eniten asenteesta ja motivaatiosta – halusta tehdä tätä työtä.
– Karoliina